Nixu myy Nixu Middle East FZ-LLC:n osakekannan
13.6.2008
Suomen johtava tietoturvakonsultti Nixu Oy keskittyy päätoimintojensa kasvuun ja myy vuonna 1998 perustetun Dubaihin rekisteröidyn tytäryrityksensä kahdelle yksityishenkilölle. Myydyn Nixu Middle East FZ-LLC:n palveluksessa on 9 henkilöä ja liikevaihtoa noin 1MEur. Yhtiön pääasiakkaat ovat Saudi-Arabiassa, jossa Nixu Middle East on tehnyt pitkäjänteisiä projekteja valtionhallinnolle ja finanssisektorille. Lisäksi yhtiö on toimittanut projekteja mm. Syyriassa, Kuwaitissa ja Qatarissa. ”Kymmenen vuoden aikainen toiminta Lähi-idässä on tuonut Nixulle kansainvälistä projektiosaamista. Nyt olemme kuitenkin päättäneet keskittyä yhtiön ydinosaamiseen Suomessa ja lähialueilla” toteaa toimitusjohtaja Timo Kotilainen.
Liiketoiminnan myynnin kautta Nixu Oy saa mahdollisuuden edelleen kehittää vahvassa kasvussa olevaa tietoturvaliiketoimintaa. Suunnitelmana on vahvistaa tietoturvan kokonaishallintaan liittyvää palvelutarjontaa ja toisaalta syventää turvallisen ohjelmoinnin osaamiseen liittyviä palveluita. ”Näkemyksemme mukaisesti tietoturvallisuuden kehittäminen isoissa organisaatioissa edellyttää konsulttiorganisaatiolta hyvää kokonaisuuden hallintaa. Lisäksi tarvitaan kykyä toimittaa monipuolisia palveluja sekä järjestelmien kehitysvaiheeseen että tietoturvatason ylläpitoon. Tästä johtuen laajennamme jatkossa edelleen Suomen suurinta tietoturvakonsulttiryhmää” toteaa toimitusjohtaja Timo Kotilainen.
Nixu Oy
Nixu Oy auttaa asiakkaitaan turvaamaan liiketoimintansa tulevaisuutta parantamalla sekä organisaation että sen järjestelmien tietoturvallisuutta tuoteriippumattoman tietoturvakonsultoinnin keinoin. Tietoliikennealan asiakkaita Nixu Oy tukee ohjelmistojen sekä niiden hallintajärjestelmien tuotekehityksessä. Yhtiön palveluksessa on noin 70 henkilöä.
